Rotu vai ei

Avaan nyt tänne keskustelupalstalle tämän ilmeisesti aika tulenarankin aiheen seiskarinkoirien jalostuksesta. Toivon, että tänne kommentoivat ottavat ensin selvää asioista, keskustelu on nimittäin jossain muualla netissä perustunut usein niukkaan tietoon tai jopa väärinkäsityksiin aiheesta. Lisäksi aiheesta on varmasti ihmisillä paljon mielipiteitä ja toisaalta on sitten olemassa faktatietoa esim. perinnöllisyydestä ja jalostuksesta. Koetetaanko pitää nämä kaksi asiaa selkeästi erillään.
Eli me seiskarinkoirien harrastajat olemme kokeneet muualta koirapiireistä aika kovaa kritiikkiä siitä, että kasvatamme sekarotuisia koiria ja emme ole tarkkoja siitä, millaisia koiria otamme rekisteriimme, eli tällaista "rotupuhtauden" vaatimusta on esiintynyt. Krittiikki on myös kohdistunut siihen, että kanta on liian pieni ja siitä ei voi syntyä tervettä ja elinvoimaista rotua.
Näyttää siltä, että koirapiireissä, voisin sanoa että rotukoirapiireissä, on tietty selkeä käsitys siitä, miten koiria voidaan kasvattaa ja tämä seiskarinkoiratouhu ei sovi siihen kuvaan.
Itse omistin myös aikaisemmin rotukoiran ja kauhistuin ennen kaikkea sitä henkistä ilmapiiriä, joka siellä koiratouhuissa vallitsi. Asiaa ei yhtään helpottanut joku aika sitten TVssä nähty dokumentti koirien rotujalostuksesta. Niinpä olinkin todella huojentunut ja innoissani, kun löysin tämän seiskarinkoiran, jossa koiralla on oma mielenkiintoinen historiansa ja oma yhdistys, jossa on mukavia samanhenkisiä ihmisiä. Mielestäni tämän homman pääsanoma on se, että koirien kanssa voi touhuta muullakin tavalla, muista lähtökohdista, kuin ne mitä rotukoirapiireissä edistetään.
Yhdistyksessä vasta pohditaan sitä, pitäisikö edes pyrkiä tekemään seiskarinkoirasta rotua ja täällä voisi nyt avata sitä problematiikkaa joka tähän kysymykseen liittyy. Mielestäni se antaisi ajateltavaa myös kriitikoillemme ja yleisesti koirapiireille.

Itse omistin myös aikaisemmin rotukoiran ja kauhistuin ennen kaikkea sitä henkistä ilmapiiriä, joka siellä koiratouhuissa vallitsi. Asiaa ei yhtään helpottanut joku aika sitten TVssä nähty dokumentti koirien rotujalostuksesta. Niinpä olinkin todella huojentunut ja innoissani, kun löysin tämän seiskarinkoiran, jossa koiralla on oma mielenkiintoinen historiansa ja oma yhdistys, jossa on mukavia samanhenkisiä ihmisiä. Mielestäni tämän homman pääsanoma on se, että koirien kanssa voi touhuta muullakin tavalla, muista lähtökohdista, kuin ne mitä rotukoirapiireissä edistetään.
Yhdistyksessä vasta pohditaan sitä, pitäisikö edes pyrkiä tekemään seiskarinkoirasta rotua ja täällä voisi nyt avata sitä problematiikkaa joka tähän kysymykseen liittyy. Mielestäni se antaisi ajateltavaa myös kriitikoillemme ja yleisesti koirapiireille.

Olen itse tosiaan touhunnut koirien kanssa koko elämäni. Ennen kaikkea koirat ovat minulle ystäviä ja perheenjäseniä. Mutta ensimmäisen pentueen myöstä huomasin kiinnostuvani kasvatuksesta ja jalostuksesta enemmän. Mutta täytyy kyllä myöntää, että tutkiessani kasvatukseen liittyviä asioita en ole kovin vakuuttunut. Suomessa sentään katsotaan rodun terveys edelle. Toisin on esim. Englannissa. Katsoin eilen dokumentin Pedigree Dogs Exposed ja suoraan sanoen järkytyin. En todellakaan halua että seiskarinkoira joutuu samaan jamaan. Siksi haluaisinkin jonkinlaista terveyskartoitusta jalostukseen.

Moni sekarotuinenkin kantaa geeniä, jossa on sairaus. Tämähän on aivan normaalia, sillä sekarotuinen on kahden tai useamman rotukoiran sekoitus. Näin ollen sekarotuinenkin voi levittää perinnöllistä sairautta. Yleisellä tasolla sekarotuinen on kuitenkin terveempi kuin rotukoira. Harvemmin saman sairauden geenit yhdistyvät ja sisäsiittoisuutta ei ole melkein lainkaan (voi sitä vahingossa olla sekarotuisillakin.)

Ei tietenkään ole mitään mieltä käyttää tässä vaiheessa vain täysin terveitä yksilöitä siitokseen. Seiskarikanta on liian pieni. Enkä myöskään tue rotukirjan sulkemista. Esim. http://www.koiranjalostus.fi/monimuotoinen.htm linkistä löytyy artikkeli rotujen monimuotoisuuden tärkeydestä. Itse olen törmännyt paljon seiskarinkoiraa muistuttaviin sekarotuisiin. Näin ollen uskoisin että tuskin koskaan tarvitsee pelätä seiskarin kohdalla geeniperimän pienenemistä.

Itse sanoisin että suurin vastuu seiskarin terveydestä on todellakin itse kasvattajilla. He tekevät päätöksen käyttää koiraa siitokseen ja päätöksen siitä että tutkiiko koiransa terveyden ennen astutusta. Vetoankin tulevien pentujen suunnittelijoihin. Tutkituttakaa koiranne. Asiansa osaava kasvattaja tietää myös soveltuuko koira luonteensa puolesta siitokseen. Myös luonteen piirteet voivat periytyä.

Mutta lisää aiheesta, tästä asiasta kannattaa keskustella.

Sitten pieni kysymys ohi aiheen; onko kukaan täällä valmis kuvauttamaan omistamansa uroksen lonkat ja silmät ennen astutukseen käyttöä? Sama kysymys myös narttujen omistajille.

Sitten pieni kysymys ohi aiheen; onko kukaan täällä valmis kuvauttamaan omistamansa uroksen lonkat ja silmät ennen astutukseen käyttöä? Sama kysymys myös narttujen omistajille.

Voisitko selventää, miksi lonkat pitäisi röntgenkuvata ja silmät tutkia (niitä ei kai kuvata), jotta koiraa voi astuttaa? Minulla on se käsitys, että näin joudutaan tekemään vain rotukoirille, joilla tosiaan se sukusiitosaste on korkea ja perinnölliset lonkka- ja silmäviat tulevat esiin. Onko näin vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Näillä seiskareillahan sellaista ei esiinny ja geneettinen perimä on hyvin elinvoimaista, koska käytännössä kyseessä on sekarotuiset koirat. Kaikki koirathan kantavat perinnöllisiä sairauksia, mutta ne tulevat esiin vain kuin geeniperimä heikkenee eli risteytetään toisilleen sukua olevia yksilöitä.
Olen seurannut keskustelua esimerkiksi saksanpaimenkoirista, joilla lonkkavika on todella yleinen ongelma johtuen siitä, että ulkomuotosyistä koiran perää on jalostettu niin, että lonkat ei enää kestä. Myös omalta belgiltäni kuvattiin lonkat ja tarkistettiin silmät, vaikka se ei koskaan saanutkaan jälkeläisiä. Ne tulokset hyödyttivät muita sen sukulaisia, joita astutettiin.

Oman seiskarini kohdalla en näe mitään syytä noihin tutkimuksiin vain rutiinisti. Pidän tietysti tärkeänä, että koiralla ei ole mitään sairautta (siis myöskään uroksella), joka vaikeuttaa tai haittaa tiineyttä, koiran omaa terveyttä ja hyvinvointia tai pentujen terveyttä. Mutta noille lonkka- ja silmätutkimuksille ei mielestäni ole mitään perustetta seiskareilla.

Hei kaikille!

Olen tuore seiskarinkoiraomistaja, kohta 5 kk Nyytin emäntä, ja seuraillut mielenkiinnolla keskusteluanne täällä foorumilla. Asiaan toistaiseksi perehtymättömänä minua kiinnostaisi tietää, mitä sieskarien virallistaminen käytännössä tarkoittaa nykyisille ja tuleville seiskarinkoiran omistajille. Mitä etuja saavutetaan viralistamisessa? Ja mitä haittoja siitä puolestaan voisi seurata?

Voisitko selventää, miksi lonkat pitäisi röntgenkuvata ja silmät tutkia (niitä ei kai kuvata), jotta koiraa voi astuttaa? Minulla on se käsitys, että näin joudutaan tekemään vain rotukoirille, joilla tosiaan se sukusiitosaste on korkea ja perinnölliset lonkka- ja silmäviat tulevat esiin. Onko näin vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Näillä seiskareillahan sellaista ei esiinny ja geneettinen perimä on hyvin elinvoimaista, koska käytännössä kyseessä on sekarotuiset koirat. Kaikki koirathan kantavat perinnöllisiä sairauksia, mutta ne tulevat esiin vain kuin geeniperimä heikkenee eli risteytetään toisilleen sukua olevia yksilöitä.

Vaikka sekarotuisilla koirilla esiintyy harvemmin mitään perinnöllisiä sairauksia, voivat ne kuitenkin kantaa jotain sairautta sisältävää geeniä. Pentu perii vanhempiensa geeniperimästä puolet kummaltakin. Jompi kumpi vanhemmista voi kantaa sairautta. Tällöin voi sairas geeni siirtyä myös pentuun vaikkei se sairastukkaan. Monet perinnölliset sairaudet tarvitsevat usein molemmilta vanhemmilta geenin ennen kuin sairaus puhkeaa pennussa. Tämä ei tietenkään tarkoita että seuraava sukupolvi sairastuu vaan sitä mahdollisuutta että huonolla tuurilla seuraavaan astutusyhdistelmä voi aiheuttaa sairauden.

Ja miksi lonkat ja silmät pitäisi tutkia ennen astutusta. No esimerkkinä; Oman seiskarini Ronjan (kantakoiraksi hyväksytty) vanhemmissa oli kummassakin suomenpystykorvaa ja karjalakarhukoiraa. Näin ollen ronjan geeniperimä vastaa paljolti kummankin rodun geenejä. Molemmat rodut kuuluvat pevisaan. Niiltä vaaditaan mm. silmät ja lonkat tutkittavaksi ennen siitokseen käyttämistä. En tietenkään väitä että Ronjalla olisi automaattisesti jotain vikoja mutta aion ainakin ottaa niistä selvää. Mahdollisuus periä sairautta kantava geeni on pieni mutta mahdollinen.

Vaikka seiskarinkoira ja muut pystykorvat eivät ole pitkälle jalostettuja ja muistuttavat sutta, voi näilläkin esiintyä sairautta. Varsinkin katsottuani edellä mainitun ohjelman vakuutuin entisestään siitä etten varmastikkaan ikinä ota sitä riskiä että tuottaisin sairaita pentuja. Siksi tutkin koirani.

moi.. pyytäkäähän kaikkia seiskareiden arvostelijoita/kautta sekarotuisiksi haukkujia tutustumaan vaikka googlen kautta australiankelpien syntymä historiaan.. kaikki lähti sielläkin vain muutamasta koirasta.. ja on muuten aikalailla seiskarin oloinen koira..

Tervehdys vaan kaikille!

Olen itse jonkinmoinen koira harrastaja, puuhastelen ja metsästelen suomenpystykorvan kanssa jonka historiasta olen myös kovin kiinostunut. Suomenpystykorvaa kutsutaan tällä hetkellä rotukoiraksi ja varmasti se sitä myös on.

Teillä on tekeillä mielestäni erittäin tärkeä työ, keräätte talteen niitä geenijä joita seiskarinkoirasta enää on jäljellä, se saatteko seiskarin koiraa koskaan "puhtaaksi" geneettisesti ei lienoo ole merkityksellistä vaan vain se, että ne geenit joita enää jäljellä on tulevat talteen ja joskus tulevaisuudssa voidaan sanoa teidän koirenne jälkeläisten polveutuvan sieskarinkoirista. Kyseessähän on mitä suurimmassa määrin koira rotu, ainakin änin ulkopuolisen silmin katseltaessa.

Kyseisistä koirista polveutuvien määrä on huolestuttavan vähäinen, mutta ei olematon joten jotain on tehtävissä! Kun epätoivo illalla iskee, tutkailkaa lunnikoiran selvitymistarinaa, tutkikaa pohjanpystykorva rodun talteenottoa ja lopultaan tutkikaa kuinka kansalliskoirmme on kerätty talteen, ero ei ihan hirvittävästi ole. Teillä toki 2000 luvulla on jo huomattavasti kovempi ja vaikeampi työ, mutta uskon jotta onnistutte, toivon että onnistutte!

Kyseiset koirathan ovat alunpitäen olleet käsitykseni mukaan hyljekoiria, onko ajatuksissanne vaalia jotenkin myös tuota käyttöpuolta? Eihän niitä hylkeitä tarvinne mennä metsästämään, mutta jokin koemuoto tätä varten kehittää? Nyt tehty työ saattaa olla arvokasta tulevaisuudessa ja jokin yksilö joka ei muodollisesti ole parhain seiskari, saattaakin kätkeä sisäänsä huomattavan "aidon" seiskarin käyttäytymisen ja vietit.

On myös aivan loistavaa lukea, että ette jätä kannan monimuotoisuutta huomioimatta ja olette jopa valmiita "lainaamaan" vetreää verta muualta. Oikea tie on myös tuo terveyden vaaliminen. Vaikka koiristanne nyt puhutaan "sekarotuisina" voivat ne olla joskus "rotukoirien" esiisiä ja mitä tarkempaa tietoa niistä on, sitä helpompaa on jälkipolvilla. Ollappa esim SPK:n kantayksilöistä kunnollista terveys tietoa olemassa, ollappa sitä tietoa edes 50, 60, 70 lukujen koirista, edes 80 luvun koirista sitä tietoa ei ole ja rotu oli tuolloin jo "vanha" ja laaja.

Teidänhän ei ole linee pakko tehdä niitä virheitä joita muut rotujen talteenottoa tehneet ovat teitä ennen tehneet.

Vielä lopuksi, onnea tehtävällenne! Se ei minun silmääni näytä "sekarotuisten" kasvattamiselta, minusta se näyttää kulttuurihistorian säilytys taistelulta! Tulen seuraamaan keskusteluitanne ja varmasti myös jonkin verran osallistumaan jos sallitte "ulkopuolisen" joukkoonne liittyä

Hei vain!

En tunne rotuanne juurikaan, mutta kiinnostuin heti kun törmäsin tähän "uuteen" suomalaiseen pystykorvaan. Teette arvokasta työtä ja toivon, että saatte turvattua riittävän laajan geenipoolin ja rakennettua terveen kannan, josta moni voi vielä joskus saada mukavan kaverin itselleen

Haluan vain kommentoida terveystutkimuspuoleen sen verran, että käsittääkseni seiskarinkoirien taustalla on paljon juurikin näitä kotimaisia pystykorvarotuja? Tehkää rodullenne palvelus ja tutkikaa terveyksiä jo nyt, älkää vasta kun tilanne alkaa olla toivoton. Suomenpystykorvan tilanne on tällä hetkellä todellä huono epilepsian kannalta ja lonkkaongelmia on tietyssä määrin käytännössä kaikilla keskikokoisilla roduilla. Silmäongelmia ei myöskään voida pitää minkään tietyn rodun ongelmana eikä sekarotuisuus poista riskejä. Kotimaisia pystykorvia sekoittamalla riski ei välttämättä edes merkittävästi vähene.

Kantanne on niin pieni, että jo yksikin huono yhdistelmä, joka saa jatkaa sukua voi aiheuttaa todella suurta vahinkoa.

Onnea jatkoon!!!